Riittämättömyys

Riittämättömyyttä koin ensimmäisen kerran n. 20 v ikäisenä. Olin opiskellut yhden ammatin, melkein kaksi. Olin ollut töissä 13 kesäisestä asti ja opiskellut siinä sivussa. Kun riittämättömyys nosti ensimmäisen kerran päätään roimasti, irtisanoin itseni paikasta jossa olin töissä. Tyhjyys valtasi koko mielen ja sain nipun kysymyksiä. Miksi en ole onnellinen siitä mitä minulla on? Kuka minä olen? Miksi tämä tuntuu tältä? Mikä minussa on pielessä? Joku toinen olisi hyvin onnellinen, jos olisi työpaikka. En voi ajatella ja tuntea näin, tunsin että olin kiittämätön. Kaikilla kun työpaikkaa ei ole. Arvomaailmani oli siihen asti ollut, että vain koulutuksella ja työllä on merkitystä. Ymmärsin, että ne on jollekin muulle merkityksellisiä ja tietynlaisia arvoja, mutta minulle ei. En saanut niistä takaisin mitään, vaan ne tuntui merkityksettömiltä. Teinimäisesti, millään ei ollut mitään väliä.

Elämän viedessä eteenpäin tähän päivään asti, huomaan taas kokevan riittämättömyyttä. Yläasteelta asti olen sanonut, että en halua lapsia. Jostain syystä niitä on kuitenkin siunaantunut kaksikin. Minulla on kaksi lasta sekä aviomies ja koen jälleen riittämättömyyttä, josta tulee tyhjä ja merkityksetön olo. Eivätkö perhe ja lapset kuulu arvomaailmaani? Miksi tunnen näin? Olenko hullu vai oikeesti niin sairas, että tunnen lapsiani kohtaan ”ei mitään”? Tämähän kuulostaa ihan hirveältä. Sitä on odottanut, että lapset on se elämän valo, se tuo ja antaa niin paljon. Mutta ei minulle. En ole kertaakaan kokenut, että olisin ”onnellinen ja iloinen” lapsistani. Herää jälleen kysymyksiä, olenko tehnyt lapsia vain siksi, että ulkoiset paineet ja yhteiskunta vaatii niin tekemään? Miksi olen ollut niin itsekäs, että teen lapsia, mutta en voi antaa heille sitä mitä heidän kuuluu saada? Nyt varmasti ajattelet, että miten kukaan pystyy sanomaan noin, noh minä pystyn. En haluaisi, mutta miksi kieltäisin sen mitä tunnen tai ajattelen. Tämä kysymys jäi odottamaan vielä vastausta.

Yrityksen kanssa sama juttu. Mitään mitä olen yrityksen kanssa saavuttanut neljän vuoden aikana ei tunnu miltään. Olisi monta asiaa mistä iloita ja juhlia saavutettuja etappeja, mutta se tuntuu samalta kuin menisin ruokakauppaan ja ostaisin maitopurkin. Eli ei miltään.

Näillä kaikilla edellä mainituilla asioilla on yksi tekijä, eli se riittämättömyys. Vaikka niitä haalii ja vaalii, ne ei kuitenkaan täytä sitä todellista tarvetta mikä minulla ilmeisesti on. Johan sen olen kokenut monesti, että ne ulkoiset tekijät eivät anna sitä tyydytystä, joka sisimmässäni on. Tämä on siis jokin pintaa syvemmällä oleva tarve, jota yritän ruokkia ulkopuolelta tulevilla ja olevilla asioilla. Ne eivät tunnu miltään, koska eivät tyydytä sitä tarvetta mikä on olemassa. En tiedä mikä se tarve on. Onko se kuitenkaan tarve vai olenko vain tosi itsekäs ja itsekeskeinen kakara, joka vaan haluaa jatkuvasti jotain lisää? Ehkä olen vain hullu ja kylmä ihminen.

XOXO Palasista koottu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *